lauantai 18. helmikuuta 2012

Perjantain pelit

Tykätään Mikan kanssa kumpikin lautapeleistä. Niitä vaan tulee otettua esiin ihan liian harvoin. Eilen kuitenkin päätettiin, että TV pysyy kiinni ja pelataan jotain.

Peliksi valikoitui Carcassonne, joka taitaa olla kummankin lempipeli. Mä en ole sitä niin hirveästi pelannut ennen kuin hankittiin se, mutta Mikalla oli siitä kokemusta. Nyt vasta olen alkanut oppimaan, kuinka esim. pelloilla pelataan. :)

Valmis pelilauta pelin lopussa
Eilinen peli päättyikin sitten mun voittoon, koska vihdoin uskalsin pelata pelloilla. :) Tai oikeastaan vain mitätöin kummankin pisteet, mutta en antanut Mikalle ylimääräisiä kolmeakymmentä pistettä.

Carcassonnen idea on siis seuraava: on tietty määrä ukkeleita, joilla voi vallata linnoja, teitä, peltoja ja luostareita. Nostetaan vuorotellen laattoja, jossa on sitten näitä edellämainittuja tai niiden osia. Sitten ne asetellaan pelilaudalle niin, että ne parhaiten palvelevat omia päämääriä.

Olisi kiva saada jotain lisäosia tähän, tai ainakin lisälaattoja. Mika ehdottikin, että ostettaisiin toinen peruspeli, niin saataisiin tuplamäärä laattoja.

Muita suosikkeja meillä on Dominion, Odin's table, Monopoly ja Trivial pursuitit. Tai oikeastaan minä tykkään Trivialista ja Monopolysta, mutta Mika ei niinkään. :D Onko teillä omia lautapelisuosikkeja?

Uskon, että lautapelejä tulee pelattua Luukaksenkin kanssa sitten kun vähän kasvaa. Mulla taitaakin olla säästössä esim. yksi muumipeli ja Mikalla on mm. muuttuva labyrintti tuolla hyllyssä. :)

Mitäs mukavaa lauantaille keksisi? :)

Ihanaa lauantaita!

1 kommentti:

  1. Me ei olla pelattu Carcassonnea pitkään aikaan. On niin paljon muita menoja. Varsinkin Juholla. Idan kanssa pelattiin labyrinttia kun oli sairas. Ja vähän aikaa sitten sitä peliä kun otsalla onne jutut ja sanat. En muista nimeä. Juho sai myös muuttuvan labyrintin jouluksi ja se on kyllä kiva!

    VastaaPoista

Kommentti ois kiva, mutta ei pakko. :)