maanantai 23. huhtikuuta 2012

Vaeltavat tavarat

Onko muilla taaperoiden vanhemmilla sellaista ongelmaa, ettei tavaroita löydy mistään tai jos löytyy, niin paikka voi olla mitä kummallisin? Meillä on alkanut tavarat vaeltamaan ympäri kämppää. Mä koitan jatkuvasti kotona ollessa noudattaa periaatetta: vie mennessäs, tuo tullessas. Mutta jotenkin sekään ei auta.

Avaimet oli viikon hukassa. Hävisivät avainnaulakosta ja kyselin Luukakselta moneen kertaan mihin se oli ne piilottanut. Tällä kertaa olin varma, etten itse ollut hukannut niitä. Tänään sitten Luukas kaivoi ne jostain. Onneksi löytyi. :)

Vitriiniin päätyy usein esille Luukaksen leluja ja siellä olevat tavarat sitten ympäri taloa. Keittiössä on nyt ainakin kolme kirjaa, jotka on vitriinistä sinne tuotu. Leluista ei kannata muutenkaan puhua, niitä löytyy oikeasti ihan mistä sattuu! Ei auta, vaikka kokopäivän niitä veisi lelulaatikkoon tai Luukaksen huoneeseen. Illallakaan en enää viitsi kaikkia leluja etsiä ja laittaa paikoilleen.

Mun varmaan pitäisi hankkia pahvilaatikoita ja laittaa kaikki irtotavara niihin. Ainakin tulisi sitä minimalistista sisustusta. ;)

Myyty!
Mutta vaeltaa meillä meidänkin toimesta paljon tavaroita paikasta toiseen, se on ihan kiinni siitä, ettei tavaroilla vieläkään ole vakiintuneita paikkoja kodissamme ja kummallakin on omat tapansa järjestää paikkoja. Sitten tulee niitä yhteentörmäyksiä, missä kumpikin syyttää toista jonkun asian kadottamisesta. (Laturit, otsalamput, pyöräkypärät jne...)

Haluaisin saada tätä vaellusliikettä myös ulos talostamme. Olisi kiva päästä eroon monesta pienestä jutusta, mutta kirpparipöydän varaaminen ja sen siistinä pitäminen tuntuu turhauttavalta. Tänään pääsin eroon vanhasta TV-tasostani, jonka myin FB-kirppiksen kautta. Joku poika sai siitä TV-tason ilmeisesti ekaan omaan kämppään. :)

Millä tavoin te hankkiudutte eroon tavaroista, joita ette enää tarvitse? Entäs miten järjestely kotonanne, onko kaikilla tavaroilla omat paikkansa?

2 kommenttia:

  1. Meillä ei ehkä niin hirveästi tavarat vaella, mutta kaikella ei ole omaa loogista paikkaansa. Itse kun haluaisin et kaikki olisi nätisti omissa paikoissaa eikä olisi mitään sekalaisia kaappeja tms. Olisi kiva ostaa erilaisia säilytyslaatikoita tms. tavaroille, mut kaikki maksaa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisihan se kiva saada kaikille oma paikkansa, mutta mistä sitä aikaa siihen löytäisi? Ja tilat ovat rajalliset... Tänä kesänä luultavasti meidän varasto valmistuu, joten sinne sitten kaikki mahdollinen ylimääräinen. :)

      Poista

Kommentti ois kiva, mutta ei pakko. :)