maanantai 7. toukokuuta 2012

Paperitonta geokätköilyä

Me aloitettiin Mikan kanssa geokätköily kolmisen vuotta sitten. Olin lukenut jutusta ja mietin, että se olisi meille kiva yhteinen harrastus kun kerran luonnossa liikutaan ja käydään usein ajelulla "huvin" vuoksi. Kynnys aloittamiseen oli matala, rekisteröidyttiin vaan sivulle www.geocaching.com ja etsittiin meitä lähellä olevia kätköjä. Sen verran meillä oli kuitenkin kynnystä, että ajettiin kyllä ensimmäisiä kätköjä etsimään vähän kauemmaksi, eikä otettu kaupunkikätköjä heti aluksi.

Geokätköilyyn tarvitaan periaatteessa vain navigointilaite, johon voi syöttää koordinaatit. Meillä sellainen löytyi autosta, joten sillä lähdettiin liikkeelle. Minä selailin nettiä, kirjoitin paperille (ostin myös vihkon tätä varten) mielenkiintoisten kätköjen koordinaatteja ja kuvauksia. Myöhemmin kuvaan tulivat kännykät, joissa mulla ja Mikalla kummallakin oli eri sovellukset geokätköjen etsintään. Kännyköiden kanssa etsiminen oli kuitenkin hakuammuntaa, joten autonavigaattori toimi meidän käytössä parhaiten. (Mitä nyt akku loppui kriittisellä hetkellä...) Aina viime viikkoon asti.

Magellan eXplorist GC
Mulle nimittäin kotiutui vihdoin kunnollinen väline geokätköilyyn. :) Oon nyt viikonlopun yli ehtinyt sitä testailemaan ja olen niin tyytyväinen! Mika olisi halunnut jonkun "kunnon" navigointilaitteen "kunnon" kartoilla, mutta mun mielestä monta sataa maksavat laitteet ovat turhia juuri nyt. Ja kun tämä on ihan oikeasti suunniteltu geokätköilyyn ja se tekee siitä miljoona kertaa helpompaa.

Hintaa laitteella oli postikulujen kanssa alle 150 €. Laitteen mukana tuli myös 30 päivän Premium-jäsenyys geocaching.com-sivustolle. (Mulla se on, mutta umpeutuu kesäkuussa.) Laite kytketään usb-johdolla tietokoneeseen ja nettisivulta sitten ladataan ne kätköt, jotka haluaa muistiin. Laitteen muistiin mahtuu noin 10 000 kätköä ja sinne on esiladattuna n. 1000 kätköä. Lähin tosin oli Tampereella, mutta kyse olikin suosituista kätköistä ympäri maailman.

Nyt olen ladannut laitteeseeni kaikki kaupunkimme peruskätköt, joita en ole vielä etsinyt. Siellä on muistissa niin koordinaatit, kätkön kuvaukset, vihjeet kuin viimeisimmät kommentitkin. Toki jos ne kauan siellä on, niin ei ne sitten enää ole viimeisiä, mutta kuitenkin. :) Nyt siis kun lähden kaupungille, voin ottaa tämän mukaan ja etsiä kätköjä helposti. Ilman autonavigaattoria ja paperilappuja!


Eilen illalla kävin testailemassa laitetta meidän lähimaastossa. Asiaa kyllä helpotti se, että olin kätkön jo aiemmin löytänyt. Mutta laite osoitti tasan tarkkaan paikan, jossa purkki oli. Viisi metriä ennen piippasi, että nyt ollaan lähellä ja ilmoitti myös kun olin juuri oikeassa paikassa.


Tämän takia (ja sen edellisen TB:n joka oli mulla edelleen matkassa) kävin tuolla kätköllä. Tämän travel bugin nappasin matkaan Oulusta ja toin sen siis etelämmäksi. Alunperin tämä TB on lähtöisin Texasista, vaikka kuvittelinkin sen olevan Barcelonasta... Tavoitteena nähdä mahdollisimman paljon maailmaa.

Tämä päivitys oli nyt sitten täysin geokätköilypainotteinen, koska me ollaan oltu pojan kanssa vaan kotona tänään. Minä voin huonosti ja poika on edelleen nuhassa. Huomenna sitten puistoilemaan, toivottavasti. :)

Mikäli tuo Magellan kiinnostaa, niin voit käydä lukemassa siitä lisää täältä: Magellan eXplorist GC
Omani tilasin Pixmaniasta, eli täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti ois kiva, mutta ei pakko. :)