keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Edullisemmat ruokaostokset?

Ruoka on kallista. Nyt kun Luukas on alkanut syömään samaa ruokaa kuin me ja ateriat joutuu suunnittelemaan kolmen hengen mukaan, ruokaostoksista on tullut ongelmallisia.

Hoitovapaalla ollessa sitä miettii vieläkin tarkemmin, mistä kannattaa ostaa ja mitä saa edullisesti. Nyt siirryn hetkeksi äitiyslomalle, joten rahaa tulee hieman enemmän, mutta silti miksi laittaa ruokaan enempää rahaa kuin on pakko?

Pietarsaaressa ruokakauppavaihtoehtoina ovat S-ryhmä, K-ryhmä, Lidl, Halpa-halli ja Siwat. Lompakosta löytyykin niin Plussa-kortti, S-Etukortti kuin YkkösBonus-korttikin. 


Olen yrittänyt viime aikoina antaa Lidlille mahdollisuuden. Mutta joka kerta kun käyn siellä, ärsyynnyn ja totean ettei musta ole siihen. Ja sitten tulen kotiin ja mietin uudelleen. Olenkin nyt miettinyt, että luon jonkinlaisen strategian ruokaostoksia varten, jotta saisin jotain järjestelmällisyyttä tähän hommaan.

Lidlistä en saa sellaisia vaippoja, vellejä, leipiä, muroja yms. mitä haluan. Joten Prismaan on mentävä vähintään kerran viikossa. Jos lasken, paljonko velliä meillä menee viikossa ja ostan kerralla koko viikon vellit? (Cittarissa Valion vellit olivat kyllä halvempia...) Eli jos miettii ostokset tarkasti, niin selviäisin 1x vko Prismassa käynnillä.

Lidlin mainoslehti tulee keskiviikkoisin ja tarjoukset alkavat torstaista. Joten jos torstaisin kävisin sitten Lidlissä hakemassa mm. viikon maidot, säästäisin reilusti. Ja katsoisin mainoslehdestä edulliset lihat, joita sitten ostaisin vaikka pakkaseen.

Ongelma on, kun en ole käynyt Lidlissä niin en tiedä mitkä siellä on edullisia ja mitkä ei. Ja sitten kun sieltä oikeasti ei saa kaikkea... Olenko tottunut liian hyvään? Mitä te ostatte Lidlistä eli mikä oikeasti kannattaa?


Halpa-hallista olen todennut, että ruokaa sieltä ei ainakaan kannata ostaa. Vaikkakin Luukas tässä tutkii viikonlopun tarjouksia. Tarjoukset ovat usein kalliimpia kuin Prismassa normaalihinta.

Citymarketin mainoslehti tuli myös tänään. Siellä on usein hyviä tarjouksia, kuten ota 3 maksa 2, mutta mutta... Tehtiin muutama vuosi sitten kokeilu, että keskitettiin kaikki ostokset K-ryhmään. Ei kannattanut. Ei rahallisesti eikä "bonuksien" muodossa. Joten jos cittarissa ei ole mitään ehdottoman hyviä tarjouksia, kannattaa se skipata kokonaan.

Siwat kannattaa kiertää kaukaa. Vaikkakin se olisi niin lähellä... Mutta kallista ruoka on siellä joka tapauksessa. YkkösBonus-kortti ei anna yhtään mitään, mutta se on hyvä olla tarjousten takia. Jos siis Siwaan joutuu menemään.

Jos sitä nyt antaisi vielä Lidlille mahdollisuuden ja yhdistäisi sen niin, että kävisi kerran viikossa Prismassa ja kerran viikossa Lidlissä. Silläkin voisin säästää jonkun verran. Ainakin niistä maitotölkeistä sen 20-40 senttiä/litra.

Mulla on päässä paljon pohdintoja liittyen ruokaostoksiin, mutta jos nyt antaisi tämän olla vain tällainen ajatelma kaupoista noin yleensä. Laitetaan lisää juttua sitten kun olen saanut ajatuksiani järjesteltyä. :)

Pieni kysely loppuun. Mitä kauppaa/ketjua suosit ja miksi? Merkitseekö aika (keskitetyt ostot) vai raha (tarjousten perässä juokseminen) enemmän?

8 kommenttia:

  1. Mä käyn aika harvoin Lidlissä juurikin sen takia, että asieltä ei saa kaikkea mitä tarvitsee ja tykkään muutenkin suosia kotimaista. Se tuntuu jotenkin turvallisemmalta (monet Lidlin tuotteet säilyvät todella kauan ja se vaan epäilyttää). Silloin kun Lidlissä käyn, ostan yleensä muroja, rahkaa, feta-juustoa, sipsejä ja karkkia.... niin ja meidän raksajuomat (limua, alkoholitonta olutta, vichyä, mehuja ostetaan Lidlistä) :)

    Mä tein kerran sellaisen oman "ruokakorin". Kirjoitin paperilel listan meillä ykleisemmin käytetyistä ruoka-aineista ja sitten kiersin lähiseudun kauppja ja kirjoitin ylös mitä kukin ruoka-aina kussakin kaupassa maksoi. Olin luullut että City Market olisi edullisin, mutta Prisma olikin edullisempi ja Alepa yllätti olemalla tosi halpa pikkukauppa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maitotuotteista Lidlillä on kyllä hyvät kotimaiset valmistajat. Esim. kermaviili on maitokolmion, kuten se mitä ostan Prismasta. Maidot taisi tulla jostain kauempaa, mutta siis kotimaisia ovat.

      Mä haluaisin suosia kotimaista ja varsinkin lähiruokaa, mutta kyllä se on välillä vaikeaa kun hintoja katsoo.

      Hyvä idea tuo ruokakori-homma! Oon yrittänyt sitä samaa, mutta en ole saanut kierrettyä kaikkia kauppoja...

      Poista
  2. Me käydään Prismassa kerran tai kaksi viikossa, ja samalla reissulla tarvittaessa Lidlissä. "Tarvittaessa" tarkoittaa sitä, että jos vissy on loppu. Litukasta ei nimittäin muuta osteta. Mutta koska vissyä (tai mitä se sinipulloinen kupliva nyt onkaan) menee niin paljon, se kannattaa poiketa hakemassa sieltä. Muuten ollaan siis täysin Prisman orjia. :) Mä vihaan ostoksilla käyntiä ja Prismasta saa yleensä kaiken tarvittavan. Mieluiten tilaisin ruoat suoraan kotiin, mut semmoista palvelua ei taida täällä olla. :(

    VastaaPoista
  3. Me haettiin ennen Lidlistä sitä sinistä kuplivaa. Mutta nyt kun on kaksi lasta, ei roudaaminen ole helppoa. Ostettiin sodastreamkone ja nyt ei tarvitse kantaa vettä kotiin. Laite on maksanut itsensä takaisin jo monta kertaa :) Lidlustä haettiin aina esikoiselle vaipat kun en tykännyt Liberosta tai Pampersista. Nykyään siellä käydään vain tarjousten perässä.

    Jugurtit, pakasteet, suklaat ja siivousaineet on siellä hyviä.

    VastaaPoista
  4. Täällä Kokkolassa on noi Valion vellit on Cittarissa kalleimpia. 83 senttiä muualla, 1,19 e siellä. Ihan törkeää rahastusta sanon minä.
    Meillä vaihtelee paljon tuo missä käydään. Yleensä sen mukaan mitä tarvitaan. Kissanhiekkaa kun saa vain Prismasta, Minimanissa taas on halvimmat kissanruuat ja HalpaHallista löytyy yleensä ihan suht halvalla lihoja. Lidlistä haetaan maito, ihan sen takia että sen kulutus on meillä aika kovaa ja jos siellä maksaa n. 70snt ja muualla 90snt niin säästöä kyllä on. Myös Lidlin vaipat on meille tällä hetkellä parhaat :)

    Näin se vaan siis on kovin paikkakuntakohtaistakin noi kauppojen hinnat ilmeisesti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Prismassa Valion vellit ovat 83 senttiä ja cittarissa oli 79 senttiä. Eli huimat 4 senttiä per purkki eroa. :D Mutta meillä menee yksi purkki päivässä, joten kyllä sillä jotain merkitystä on pitkän päälle. :)

      Poista
    2. Ohoh, onpa siellä Cittarissa taas sitten halpaa. Ollaankin kaverin kanssa meinattu, että pitäisi laittaa palautetta tuosta Valion tuotteilla rahastamisesta, kaikkialla muualla kun hinnoissa ei ole noin suuria eroja kauppojen välillä kuin täällä.

      Poista
  5. Mä ostan lidistä jotain tiettyjä tuotteita mm. maitoa, jotain juustoa, joskus kivennäisvettä, limua... ei sieltä kaikkea saa, mutta jotain tiettyjä juttuja kyllä.

    Mä tykkän cittarista eniten, prismaa vihaan kun siel tuulipukujengi tökkii kärryillä jonossa pehvaan ja valtaa käytävät. Musta tarjonta on myös cittarissa parempi :) En ole jaksanut kamalasti keskittää tai juosta tarjousten perässä. Ruoka maksaa kyllä ihan kamalasti ja rahaa kauppaan menee aina hirveä summa :(

    VastaaPoista

Kommentti ois kiva, mutta ei pakko. :)