tiistai 16. heinäkuuta 2013

Vuoden vanha!

16.7.2012
Meidän pikku Johannes on tänään saavuttanut jo vuoden iän. Vuosi meni näin jälkikäteen ajatellen todella nopeasti. Tämä vauvavuosi oli helpompi kuin Luukaksen kanssa. Ehkä olin varmempi itsestäni äitinä tai sitten vaan kaikkea ei ehtinyt murehtia samalla tavalla kuin aiemmin. 

Johanneksesta on vuodessa kasvanut erittäin hurmaava poika, joka hymyllään valloittaa varmasti jokaisen. Hän herää aamulla usein iloisena ja huutelee vaan sängystään, että tulisiko joku nostamaan hänet pois sieltä.

Turhautumistaan hän ei yritä peitellä, vaan kun harmittaa se näkyy ja kuuluu. Mutta nopeasti harmit kuitenkin unohtuu ja sitten ollaan taas iloisia.


Johannes on nyt kävellyt kuukauden. Enää kontitaan vain todella harvoin ja viime päivinä ollaan alettu ottaa jo juoksuaskelia. Uskon, että kesän lopussa ei enää perässä meinaa pysyä. :)

Puhe on sitten jäänyt edelleen muutamaan sanaan, nyt tosin on alkanut toistaa jotain kuulemaansa, mutta silloin merkityksellä ei ole niin väliä.

Muuten Johannes vilkuttaa ja taputtaa, yrittää itse syödä lusikalla ja juo mukista. Yrittää olla välillä isompi poika kun jo on, ehkä ottaa mallia isoveljeltä. :)


Kiipeilty täällä ollaan jo tovi, mutta tänään pääsi jo sohvallekin. Täytyy ilmeisesti varautua muksahduksiin, koska kaikkia paikkoja en voi häneltä kieltää.

Isoveljen kanssa tapellaan jo aika kovasti. Johannes haluaisi olla leikeissä mukana, mutta aina Luukas ei halua leikkikaveria. Johanneksen synttärilelut päätyivät Luukaksen leikkeihin ja Johannes kyllä yrittää pitää puoliaan.

Kaikenlaista sattuu, varsinkin jos vessan ovi unohtuu raolleen. Käsiä on uitettu vessanpöntössä ja tänään sieltä löytyi Luukaksen suurennuslasi. Syyllinen oli kyllä pistänyt oven kiinni teon jälkeen eli sai se aika kauan siellä olla, ennen kuin löytyi.


Johannes osaa nauttia elämästään ja on täynnä elämäniloa. Mikaa lainaten: Johannes on opettanut meidätkin iloitsemaan elämästä tässä hetkessä. :)

Niin ja ne mitat... Syntymämitathan oli 2990 g ja 49 cm. Nyt vuoden ikäisenä painoa oli 8720 g ja pituutta 74,6 cm. Aika samankokoisia isoveljen kanssa, kun vertaa 1v. mittoihin. Hieman kevyempi Johannes on, mutta eiköhän se ota kiinni jossain vaiheessa. :)

Seuraavan vuoden aikana varmaan tulen olemaan vieläkin kiireisempi näiden poikien kanssa, alkaa meno näyttää aika hurjalta. ;)

Eilen iltana mietin ennen nukkumaanmenoa, että kyllä saan olla kiitollinen näistä kahdesta ihanasta pojasta, jotka meille on annettu. ♥

Paljon onnea rakas Johannes!


1 kommentti:

Kommentti ois kiva, mutta ei pakko. :)