sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Juustokakku ilman liivatetta

Isänpäivän juustokakku 
Olen googlaillut jo muutaman vuoden tuloksetta onnistunutta juustokakkua, joka olisi tehty ilman liivatetta. En ole löytänyt vielä yhtäkään hyvää reseptiä, jossa lopputulos olisi onnistunut. Joten päätin kehitellä sen sitten itse. :)

Tämän kakun tein hyytelösokeri Multilla (Dansukker), vaikka pakkauksessa sanotaankin, ettei se sovellu leikattaviin jälkiruokiin vaan lusikoitaviin. Muutamasta blogista sain hieman vinkkejä, mitä oli yritetty, joten hieman yhdistelemällä tuli tällainen resepti:

Aurinkoinen juustokakku (ei liivatetta)

Pohja:
200 g digestive keksejä
70 g voita/margariinia

Täyte:
3,3 dl kermaa (Valio Eila Kuohukerma)
1 ps vaniljakastikejauhetta (Ekströms)
2 tl sitruunamehua
200 g vaniljatuorejuustoa
200 g appelsiinituorejuustoa
1,5 dl hyytelösokeri Multia

Päälle:
3 prk Aurinkoinen Pilttiä
3/4 dl hyytelösokeri Multia

1. Murskaa keksit mahdollisimman hienoksi, esim. tehosekoittimella. 
2. Sulata voi/margariini ja sekoita se keksijauheen sekaan. 
3. Painele seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjallisen vuoan pohjalle. Pane jääkaappiin siksi aikaa, kun valmistat täytteen.

4. Vaahdota 2 dl kermaa, lisää vaniljakastikejauhe ja sitruunamehu. Sekoita tasaiseksi. Lisää tuorejuustot ja sekoita. 
5. Kiehauta loput kermat hyytelösokeri Multin kanssa kattilassa. Odota, että sokeri sulaa, eli n. 1/2 min.
6. Sekoita kerma-juustoseokseen tasaisesti.
7. Levitä vuokaan keksikerroksen päälle. Laita jääkaappiin hyytymään yön yli.

(Seuraavana päivänä)
8. Kuumenna Aurinkoinen Piltit kattilassa kiehuvaksi hyytelösokeri Multin kanssa.
9. Levitä tasaiseksi kerrokseksi vuokaan täytteen päälle. 
10. Laita jääkaappiin jähmettymään muutamaksi tunniksi.
11. Koristele haluamallasi tavalla.


Pienempi vuoka tai sitten vielä lisää täytettä olisi tehnyt kakusta näyttävämmän.
Tällä tavalla tehtynä sain valmistettua juustokakun, joka vetää vertoja liivateversiolle minä päivänä hyvänsä. Kakku oli varoituksista huolimatta hyvin leikattavaa ja todella hyvin hyytynyt. Ei todellakaan pehmeää pannacottan tyylistä.

Hieman keksinmuruja joka paikassa...
Ja aion ehdottomasti kokeilla tehdä uudestaan eri makuvaihtoehdoilla. Tuorejuustoja kun löytyy nykyään aika monta eri makua. Uskon, että jos molemmat purkit olisivat olleet appelsiinia, niin lopputulos olisi ollut liian tuju. Nyt appelsiini maistui juuri sopivasti. Ja aurinkoinen sopi todella hyvin tuohon pinnalle. Joku marjaversio voisi olla todella hyvä, silloin päälliseen voisi upottaa jotain marjoja lisäksi.

Toivottavasti teillä on ollut mukava isänpäivä! Ja vielä onnittelut kaikille isille, jotka tätä sattuvat lukemaan. :)

2 kommenttia:

  1. Voi mitä herkkua :) tykkään niiiiiin paljon juustokakuista! Piti olla herkkulakossa koko marraskuu, mutta tiistaina työkaveri oli leiponut gluteiinittoman juustokakun ja eihän siitä pystynyt kieltäytymään ;D.. Toivottavasti sulla on hyvä vointi! Mun pahoinvointi on vähentynyt, mutta tilalle sain älyttömän väsymyksen ;).. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä herkkua, voittaa perinteiset täytekakut mennen tullen!

      Voin hieman paremmin joo, mutta mullakin ihan älytön väsymys. Ei aikaisemmissa raskauksissa näin ole ollut, mutta toisaalta silloin ei ole ollut kahta energiapakkausta pyörimässä ympärillä koko ajan. :)

      Poista

Kommentti ois kiva, mutta ei pakko. :)