tiistai 19. toukokuuta 2015

Jauheliha-pekonilaatikko


Jauheliha-pekonilaatikko

3 dl turkkilaista jogurttia
400 g jauhelihaa
1 pkt (200g) pekonia
2 dl kermaa
6 rkl ketsuppia
2 kpl valkosipulin kynttä pieninä paloina
150 g juustoraastetta
400 g makaroneja

1. Keitä pasta ja valuta se.
2. Pilko pekoni pieniksi paloiksi (tai käytä valmiita kuutioita) ja paista pannulla.
3. Ruskista jauheliha, mausta valkosipulilla ja haluamallasi muilla mausteilla.
4. Lisää kerma jauhelihan sekaan ja kiehauta.
5. Sekoita jogurtti, ketsuppi ja puolet juustoraasteesta keskenään.
6. Sekoita kaikki ainekset suuressa uunivuoassa.
7. Ripottele päälle juustoraaste, laita uuniin ja paista 200 asteessa, kunnes juusto on sulanut ja saanut väriä.
8. Tarjoa salaatin kanssa.

----

Olen niin helisemässä tällä hetkellä meidän ruokailujen kanssa. Pojat nirsoilevat minkä ehtivät ja mulla ei kädet tahdo riittää tehdä mitään monimutkaista. Olen kuitenkin yrittänyt vähän enemmän taas laittaa kasviksia pöytään, mutta muu ruoka on pitkälle ollut sellaista, jonka voi tehdä yhdellä kädellä siinä muiden hommien sivussa.

Tämä resepti on myös helppo tehdä. Ja se ei todellakaan ole mikään dieettiresepti. Mutta ajattelin kokeilla ja katsoa miten pojat tähän suhtautuvat. Siinä kun on niiden herkkuja, pekonia ja makaronia. Meillä tulos oli kuitenkin se, että pojat eivät eilen syöneet oikeastaan yhtään mitään kun tarjolla oli vain tätä. Tänään jouduin keksimään heille jotain muuta ja me Mikan kanssa syötiin vielä toinen päivä tästä.

Hyvää tämä kyllä mielestäni oli, joten kokeilkaa ihmeessä!

PS: Meillä pitää kiirettä ristiäisten kanssa, mutta ensi viikolla alkaa sitten "kesäloma", jolloin kiireen ja stressin pitäisi vähentyä. Ehkä sitten saisin hieman enemmän kirjoiteltuakin. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti ois kiva, mutta ei pakko. :)