sunnuntai 10. toukokuuta 2015

This is our happily ever after





Tänään vietin äitienpäivää ensimmäistä kertaa kolmen lapsen äitinä. En voisi olla kiitollisempi näistä lapsista, koska juuri nämä lapset tekevät perheestämme täydellisen.


Kun neiti syntyi, kaikki palaset loksahtivat kohdalleen. Näin sen piti olla. Juuri nämä lapset meille kuului syntyä ja kaikki syntyivät juuri oikeaan aikaan. Kun Johannes syntyi, jäi vielä tunne, että perheestämme puuttuu vielä joku. Se tunne kasvoi vain sitä mukaan kun pojatkin kasvoivat. Sitä tunnetta on vaikea selittää, mutta sydämessä tuntui vain olevan paikka vielä yhtä lasta varten.


Nyt sitä tunnetta ei enää ole. Tuntuu ensimmäistä kertaa siltä, että tämä on nyt tässä. Meidän perhe, meidän elämä. Tästä on hyvä rakentaa turvallista tulevaisuutta sekä meille että lapsillemme. Huolehtia omasta jaksamisesta ja muiden hyvinvoinnista.


Voi todella hyvin olla, että elän nyt viimeistä kertaa vauva-aikaa. Neiti täydensi meidän perheen, mutta samalla tunne on hieman haikea. Raskausaikaa tulen tuskin kaipaamaan, mutta tällaista pientä ihmettä varmasti. Varsinkin kun tyttö kasvaa koko ajan. Tulee mietittyä usein, osaanko nauttia tästä tarpeeksi, jos tämä jää viimeiseksi kerraksi? Ja aina saan saman vastauksen, kyllä. Nyt nautin todella paljon vauvasta, perheestä ja siitä että me voidaan olla me.


Kyllähän tämä aika on väsyttävää ja välillä stressaavaakin, kun tuntuu että minun pitäisi olla monessa paikkaa samaan aikaan. Yöt ovat rikkonaisia, joiden takia väsyttää vielä vähän enemmän, mutta kyllä se on sen arvoista.


Joten nyt kun yöllä taas herään siihen, että joku kömpii viereen, niin yritän olla iloinen siitä että tulevat. Vuosien päästä niitä ei saa viereen, vaikka haluaisi. Onhan siellä sängyssä ahdasta, mutta ainakin ovat lähellä.


Ja kun kuulen, että pojat kinastelevat ja painivat niin yritän ymmärtää, että he haluavat vain äidin huomion.


Kun vauva huutaa ja haluaa olla vain sylissä, niin olen onnellinen siitä, että voin häntä rauhoittaa pelkällä olemisella. Ei tarvitse olla mitään muuta kuin äiti.


Kaiken tämän arjen pyörityksen keskellä, yritän muistaa että lapset haluavat vain että olen äiti. Tärkeintä on pitää lähellä.


Tämä on meidän "... ja he elivät elämänsä onnellisena loppuun asti."


Hyvää äitienpäivää!


2 kommenttia:

  1. :) Samoja ajatuksia täälläkin. Jospa osaisin nauttia tästä nyt, enkä haikailla vuosien jälkeen jotain, joka jäi kaikessa hötäkässä elämättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi elää päivä kerrallaan ja nauttia, eikä vain odottaa että yöheräämiset vähenisi tai muuta sellaista. :)

      Poista

Kommentti ois kiva, mutta ei pakko. :)