sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Shelfie

Yksi ensimmäisiä koulutehtäviä oli kuvata shelfie. Eli kuva omasta kirjahyllystä. Meillä kirjoja on paljon, vaikkakin olen karsinut niitä varastoon (myytäväksi ehkä joskus) aika paljon. Kirjahyllynä toimii yksi Billy-hylly olohuoneen nurkassa. Lisäksi vanhoja kirjoja on vitriinissä ja lasten kirjat ovat vähän siellä sun täällä.

Tässä ensiksi meidän olohuoneen hyllyn sisältöä. Ylähyllyltä löytyy pokkareita, osa mun osa Mikan. Tulen ja jäänlaulun ensimmäinen osa löytyy tuolta, olisi joskus tarkoitus ostaa ne loputkin. Molempien rippiraamatut löytyvät hyllystä myös.

Seuraavalla hyllyllä on sitten Valhalla-trilogia, Twilight-saaga, Dan Brownin kirjoja, Tolkienia ja Percy Jackson - sarja.

Kirjahyllyn raskain hylly sisältää niin keittokirjoja kuin elämäkertojakin. Löytyy bändikirjoja ja elämäntapaoppaita. Löytyy sieltä viime vuoden myydyin pokkari eli KonMari, jonka metodia yritin itsekin, mutta totesin ettei se ihan sovi meidän tämänhetkiseen arkeen. Ehkä joskus sitten. Tuo hylly notkuu kyllä sen verran, että pitää vähän katsoa jos sitä vahvistaisi jollain.


Alempaa löytyy sitten mun vampyyrikokoelmaa lisää. Anne Ricen Veren vangit (tai oikeastaa Vampyyri Lestat kirjana ja Veren vangit elokuvana) olivat lähtö mun vampyyri-innostukselle. Sen kautta lempisarjaksi tuli Buffy, vampyyrintappaja. Charlaine Harrisin Sookie Stackhouse sarjasta puuttuu aika monta loppupäästä, ne luin kirjastosta. Harry Potterit löytyy hyllystä tietenkin. 

Sitten löytyy yksittäisiä romaaneja, joille ei ole "pareja", 

Alimpana on sitten sisustuskirjoja, askartelukirjoja, matkailukirjoja, sarjakuvia ja ammattikirjallisuutta.


Tässä on meidän vanhojen kirjojen kokoelma.


Lasten kirjoja en viitsinyt kaikkea kuvata, mutta tässä on osa mun Disney-kirjakokoelmasta. Vanhemmat on Lasten omasta kirjakerhosta ja nuo uudet sitten Vau-kirjojen Disney-kirjakerhosta. Tähän kokoelmaan löytyi kirpputorilta tällä viikolla pari uutta, kun niissä oli vielä -50% päällä.


Miltä teidän kirjahyllynne näyttää? Vai pidätkö kotona kirjoja ollenkaan? Oletko jo hurahtanut e-kirjoihin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti ois kiva, mutta ei pakko. :)